torstai 9. joulukuuta 2010

Viikko 49

Tällä viikolla harjoiteliin Waka-Wakaa jo auditoriossa. Nyt se on melko valmis juhlaa varten.

 Puolet luokasta etsi tietoa joulusta netistä!


Joulun hakusanoja



perjantai 3. joulukuuta 2010

Viikko 48


Maanantaina ja tiistaina koulussa oli leppoista, koska ei saatu läksyjä vaan opettaja piti kehityskeskusteluja. Kehityskeskustelut vähän jännittivät. Keskiviikkona jatkoimme puutyössä autojen tekemistä se oli aika raskasta, mutta oli se myös kivaa, koska minä keräilin liimaa minun taskuuni. Torstaina meillä oli liikuntaa. Harjoittelimme taas Waka-Waka tanssia. Siinä tuli aika kuuma. Nyt on perjantai eli minun lempipäiväni. Tänään minä menen minun kaverin syntymäpäiville. Aamulla oli koulun itsenäisyyspäiväjuhla. Se oli hieno! Opettaja kertoi myös Suomen itsenäisyyden alusta. Ensi maanantaina ei ole koulua vaan juhlimme Suomea!

Hugo Simberg maalaa

tiistai 30. marraskuuta 2010

Pakkanen paukkuu!

Nyt tuli uuden talven pakkasennätys! Koulun piha on tyhjä.
Aurinko paistaa ja pakkanen nipistää.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Viikko 47

Tämä viikko oli kiva. Maanantaina liikunnan tunnilla pelattiin letkahippaa.

Tiistaina matematiikan tunnilla me opimme nelikulmioita.

Keskiviikkona puolella luokalla oli käsityötunti. Me teimme omat heijastimet. Se oli kivaa.

Torstaina matikan tunnilla opimme käyttämään harppia. Se oli välillä vaikeaa, mutta kyllä sitä oppi nopeasti  käyttämään.

Perjantaina me etsimme tietokoneella tietoja Pohjoismaista.

torstai 18. marraskuuta 2010

Viikko 46

Maanantaina oli matematiikan koe. Se oli helppo koe, mutta yksi tehtävä oli haastava, mutta muut oli helppoja ja tein ne kaikki. Tiistaina taas oli enkun koe. Se oli vaikea, mutta onnistuin hyvin. keskiviikkona käsityötunnilla oli kivaa, koska tein tuulimyllyn.  Se oli helppoa ja kivaa. Torstaina satoi lunta ja se oli kivaa. Perjantaina olimme tietokoneella ja kirjoitimme. Siinä oli meidän kouluviikko.   

torstai 11. marraskuuta 2010

Viikko 45

Maanantaina oli kivaa välitunneilla ja oli maanantaina muutenkin kivaa. Tiistaina oli kivaa siksi, koska silloin oli musiikkia ja opimme uuden laulun se oli kiva laulu. Se oli afrikkalainen laulu ja istuimme kynttilän ympärillä mikä toi ainakin minulle hyvän mielen. Keskiviikkona ei ollut oikein minun päiväni koska silloin oli englannin  koe.  Silloin  piti myös ottaa välitunnille kaikkia tavaroita esimerkiksi pallo, hyppynaru ja paljon muitakin ulkoleluja. Torstaina eli tänään on todella kivaa. Teemme isänpäiväkorttia, mikä on kivaa. Minä piirrän kahvikupin, koska minun isäni juo joka päivä kahvia.  

Kotieläimiä savesta

Pitkään kuivaneet savesta tehdyt eläimet laitettiin esille!
SIninen savikäärme

perjantai 5. marraskuuta 2010

viikko 44

Kouluviikkoni
Oli hauskaa. Harjoiteltiin Waka Waka-tanssia. Kaverit oli tehnyt niin  hienon tanssin ja sit kaikki muut harjoiteltiin.   Sitten leikkittiin hippaa. Oli  niin hauskaa. Minäkin sain olla hippa. Sit meillä oli myös Kiva-koulu tunti. Opittiin kiva-juttuja ja että ei saa kiusata ketään.  Ja opitiin tietokonejuttuja ja pelattiin yhtä peliä. Mentiin kavereitten kanssa kirjastoon tekemään  matematiikan läksyjä. Sitten kun läksyt oli tehty mentiin kotiin.

Blogin aloitus

Hei,

Tämä on meidän luokan oma sivu, jonne on tarkoitus kerätä luokassa tapahtuneita juttuja vuoden varrelta.